Mietteitä 40 vuoden MTK-uran päätteeksi

Kun aloitin agronomiopinnot Helsingin Yliopistossa armeijan jälkeen vuonna 1979, maailma oli kovin erilainen. Suomessa oli sotien jälkeistä jälleenrakennuskautta seurannut kasvun ja vaurastumisen ajanjakso. Maataloudessa tuotantotekniikan kehittyminen oli johtanut sotien jälkeisestä niukkuudesta maataloustuotteiden ylitarjontaan. Tuolloin Suomi tasapainoili idän ja lännen välillä ja päätöksentekoa ohjasi varovainen reaalipolitiikan ymmärrys Neuvostoliiton naapurina. Presidenttinä oli Kekkonen ja isoja yhteiskunnallisia päätöksiä valmisteltiin laajapohjaisella poliittisella valmistelulla konsensuksen hengessä.

Vuodesta 1956 alkaen kansallista maatalouspolitiikkaa oli määritellyt maataloustulolaki, jonka perusteella maataloustuotteiden hintataso asetettiin kulloisenkin kustannustason perusteella siten, että samaan aikaan turvattiin viljelijöille kohtuullinen toimeentulo, kansallinen omavaraisuus ja kuluttajille kohtuuhintaiset elintarvikkeet. Tavoitehintoja turvattiin tulleilla, tuontikiintiöillä, vientituella ja markkinoimismaksuilla. Vastaavanlainen tulojärjestelmä oli tuolloin käytössä miltei kaikissa läntisissä teollisuusmaissa. Maailmanmarkkinoilla liikkuvat elintarvikkeet kuvastivat tuolloin lähinnä ylijäämäerien polkuhintoja.

Aloittaessani MTK:ssa 1985 pääsin pian valmistelemaan maataloustuloneuvotteluissa käytettäviä laskelmia ja maataloustulolain määräajoin tapahtuvia uudistuksia. Hintaratkaisuja tehtiin siten, että esim. 10-20 hehtaarin lypsykarjatilalla tai 20-30 hehtaarin leipäviljatilalla turvattiin tyydyttävä toimeentulo.  Muistan kuitenkin hyvin, miten ilmapiiri ja maatalouskeskustelu kiristyi voimakkaasti 1980-luvun lopussa. Mm. OECD syytti Suomea ”kuluttajille aihetuista hyvinvointitappioista”, kun Suomen hintataso oli näennäisesti merkittävästi korkeampi kuin maailmanmarkkinoilla. Valuuttakurssi- ja ostovoimakorjattuna erot eivät kuitenkaan todellisuudessa olleet niin suuria.

Kun Suomessa keskusteltiin rajasuojan poistamisesta, tein jo vuoden 1990 tienoilla MTK:ssa laskelmia, minkälaisia kompensaatioita tarvittaisiin, jos hintataso laskisi silloisen EY:n hintatasolle. Pian tämän jälkeen tarvittiin EU-neuvotteluihin analyysejä niin tilatason kuin kokonaistasonkin kompensaatiotarpeista. MTK:n ansiota oli se, että sekä päätöksentekijöiden että suuren yleisön mielipide saatiin muutettua sellaiseksi, että EU-neuvotteluissa tulee löytää kohtuulliset ratkaisut kotimaisen maatalouden selviämiseksi. Keinoina olivat silloisten EU-välineiden täysimääräinen käyttö (mm. luonnonhaittakorvaus ja ympäristötuki) sekä liittymissopimuksen mukaiset kansalliset tuet.

EU-jäsenyys merkitsi suomalaisille maatiloille valtavaa muutosta. Suomen liittyessä EU:n jäseneksi käynnissä oli EU:n suuri maatalouspolitiikan reformi, jossa maataloustuotteiden hintatasoa laskettiin alemmaksi ja hinnanalennusta kompensoitiin osin CAP-tuilla. Muutokset jatkuivat seuraavissa EU-uudistuksissa, kun maailmankaupan vapauttamisen paineissa EU-tukia irrotettiin tuotannosta ja vähitellen myös hintatasoa turvanneet rajasuojaan liittyvät järjestelyt ajettiin suurimmaksi osaksi alas. Tällä hetkellä maataloustuotteiden hintataso EU:ssa määräytyy käytännössä kysynnän ja tarjonnan sekä maailmanmarkkinoiden hintatason perusteella.

Suomen kannalta EU-jäsenyyden aikana on ollut haasteellista, että Suomi on joutunut jatkuvasti perustelemaan maamme toimintatapoja ja luonnon olosuhteita EU-päättäjille. Viimeisin esimerkki tästä on metsien ympärille käytävä keskustelu. Vaikka meillä Suomessa on muihin EU-maihin verrattuna hyvin hoidetut talousmetsät ja absoluuttisesti valtava ala tiukasti suojeltuja metsiä, ei sitä tahdota ymmärtää. Edellisen komission ja parlamentin päätöksentekoa leimasi lisäksi vahvasti ideologinen katsomus, jossa biotaloudelle ja maa- ja metsätalouden hiilensidonnalle ja muille faktoille ei annettu juurikaan mitään painoarvoa. Myös omaisuuden suojan kunnioitus ja EU:n läheisyysperiaatteen noudattaminen tuntui olevan hukassa.

Koska EU ei ole mikään oikeudenmukaisuuden kehto, vaan kaikki on viime kädessä poliittisten intohimojen kompromisseja, MTK:n tekemällä edunvalvontatyöllä on ratkaiseva merkitys maamme maa- ja metsätalouden ja niihin liittyvien jalostusketjujen selviämiselle. MTK onkin arvioitu yhdeksi taitavimmista ja vaikuttavimmista etujärjestöistä Brysselin pään edunvalvonnassa.

Edunvalvontaa tarvitaan edelleen myös täällä kotimaassa. Maamme korkeat vaatimukset ruoan turvallisuudesta, laadusta, eläinten hyvinvoinnista ja ympäristöstä eivät näy nykyisissä markkinahinnoissa, kun kauppaketjut käyvät markkinaosuuskilpailua ja halpuuttavat elintarvikkeita globaalien markkinoiden hintatason perusteella. Onneksi suomalainen kuluttaja on vuosien mittaan luottanut kotimaisiin tuotteisiin. Viime vuosina on myös uudestaan herätty pohtimaan huoltovarmuuden ja omavaraisuuden merkitystä.

Siirtyessäni eläkkeelle toivon, että hankintalain, elintarvikemarkkinalain ja kilpailulain tarkennuksilla elintarvikeketjun tasapainoon saataisiin Suomessa konkreettisia parannuksia, kuten hallitusohjelmassa on luvattu. Lisäksi kotimaan markkinat tarvitsevat myös uskottavan vaihtoehdon, jota on perusteltua hakea viennistä.

MTK:lla on ollut ratkaiseva rooli siinä, että vaikeissakin käänteissä suomalaisen maatalouden ääni on saatu kuulumaan. Kun aikaisemmin etujärjestömme vaikutusvalta perustui osin viljelijöiden suureen väestöosuuteen, tänä päivänä MTK:ta kuullaan päätöksenteossa asiantuntemuksen ja osaamisen perusteella.

MTK-järjestössä tarvitaan osaavia ja aktiivisia toimihenkilöitä ja luottamushenkilöitä. Edunvalvonnan resursseista tulee huolehtia yhdistyksissä, tuottajaliitoissa ja keskusliitossa. Pidetään yhdessä suomalaisen maatalouden, viljelijäperheiden ja elintarvikeketjun puolta. Kun itse siirryn viettämään eläkepäiviä, haluan kiittää järjestön toimihenkilöitä, luottamushenkilöitä ja yhteistyökumppaneita näistä 40 vuodesta.

Yrjö Ojaniemi