Tillbaka Eteläpohjalaisen alkutuotannon lähteillä, osa 2

Ajankohtaista

Eteläpohjalaisen alkutuotannon lähteillä, osa 2

16.08.2024

Monella maatalousyrittäjällä on käsillä vuoden kiireisin aika, eli sadonkorjuu. Paikallisena etujärjestönä haluamme tuoda esiin maatalousyrittäjiä ja heidän tekemäänsä työtä syksyn aikana.

Johannes Sipilä menossa puimaan rehuohraa murskesäilöntään.
Johannes Sipilä menossa puimaan rehuohraa murskesäilöntään.

Tässä kurkistus Johannes Sipilän tilalle Lapuan Tiistenjoelle.

Sipilän tilalla viljellään sertifioitua siemenperunaa. Viljanviljelyssä Sipilä suosii aikaisia lajikkeita, jotta työhuippuja saadaan tasoitettua perunan nostoon mennessä. Hän pyrkii lisäämään syyskylvöisiä kasveja viljelykierrossa.

”Sadonkorjuussa parasta on hyvät laadulliset onnistumiset, joista voidaan todeta toimenpiteiden olleen oikeita ja tarpeeseen valikoituja”, Sipilä sanoo.

Sipilä pyrkii pitämään maaperän kasvukunnon iskussa monipuolisella viljelykierrolla ja vesitaloudesta huolehtimalla. Torjunta-aineita hän käyttää vain tarpeeseen ja valikoimalla aineet tarkkaan, jotta resistenssin muodostumiselta vältyttäisi.

Lannoitusta Sipilä käyttää varsin maltillisesti, sillä esimerkiksi siemenperuna tarvitsee luontaisen tuleentumisen ennen sen nostoa.

Instagramissa Johannes päivittelee tilansa arkea @sipila_j -tilille.

Haluatko osallistua kampanjaan ja tuoda oman tilasi arkea näkyväksi? Täytä lomake tästä.