Syyskokous 2023: Palkinto kuluttajatyöstä ilahdutti - esillä myös CAP27 ja tulevat EU-vaalit - MTK-Etelä-Pohjanmaa
Tiedote
Syyskokous 2023: Palkinto kuluttajatyöstä ilahdutti - esillä myös CAP27 ja tulevat EU-vaalit
04.12.2023
MTK-Etelä-Pohjanmaan sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 2.12.2023 Lapualla Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen Alajoki-salissa. Kokouksessa oli alueen tuottajayhdistysten ja yhteisöjäsenten virallisia kokousedustajia ja muita osallistujia yhteensä kaikkiaan yli 100 henkeä.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa palkittiin MTK-Jalasjärvi ja Jalasjärven maaseutunuoret hyvin tehdystä kuluttajatyöstä. Kokouksen avasi MTK-EP:n puheenjohtaja Timo Kankaanpää. Liiton puheenjohtajan avauspuhe tämän tiedotteen lopussa pdf-liitteenä.
Tero Lahti: Jäsenten käyttöön tulee uusi älypuhelimeen ladattava sovellus
Lahti nosti esille myös Suomen susitilanteen. Tilanteen vaikeutta osoittaa se, että myös MTK:n valtuuskunnan kokouksessa susikysymys kirvoitti kaikista eniten puheenvuoroja. Kannanhoitoon on löydettävä sellaiset ratkaisut, että ne pitävät myös oikeusasteissa valituksista huolimatta.
Antti Kurvinen: Etujärjestön oltava hereillä
Kuluttajatyö ja viestintä polttava puheenaihe
Kokouksen osallistujat käyttivät yli 20 puheenvuoroa ajankohtaisista asioista. Keskustelua herätti afrikkalainen sikarutto ja villisikojen muodostama tautiuhka, järjestön tekemä kuluttajatyö ja viestintä, maaseutunuorten toiminta, järjestötyö yhdistyksissä ja jäsenten parissa sekä monet edunvalvonnan ajankohtaiskysymykset. Erityisesti kuluttajatyö ja viestintä olivat esillä monissa puheenvuoroissa.
Keskustelussa vaadittiin, että Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavaesityksestä tulee saada pois viheryhteys-merkinnät. Esitys lähtee nyt lausuntokierrokselle ja siihen on vielä mahdollisuus vaikuttaa. MTK-EP on kaavavalmistelun kuluessa vastustanut kyseisiä maa- ja metsätaloutta uhkaavia kaavamerkintöjä.
Kokousväkeä muistutettiin ensi vuonna pidettävistä Itikan edustajiston vaaleista. Lopuksi kannustettiin kaikkia alueen MTK-yhdistyksiä osallistumaan joulutulien toteuttamiseen. Etelä-Pohjanmaan maaseutunuorten vuonna 1994 aloittama joulutuliperinne toteutetaan tänä vuonna mahdollisimman näkyvästi ja laajasti.
Johtokunta ja valtuuskunta
Liiton johtokunnasta erovuorossa olleet Sami Eerola (Nurmo), Sami Yli-Rahnasto (Kauhajoki) ja Kirsi Vuoriluoma (Alavus) valittiin yksimielisesti uudestaan.
Erovuoroiset MTK:n valtuuskunnan jäsenet Jaakko Isomäki (Kortesjärvi), Arto Huhtala (Jalasjärvi) ja Kati Kohtakangas (Isojoki) valittiin myös yksimielisesti uudestaan. MTK-Etelä-Pohjanmaalla on MTK:n suurimpana tuottajaliittona yhteensä seitsemän edustajaa MTK:n valtuuskunnassa.
Puheenjohtaja Kankaanpään puhe syyskokouksessa 2.12.2023